Historia

Ennen 1980-lukua ei Suomessa yleisen käsityksen mukaan ole juurikaan pelattu baseballia. Aivan täydellisesti baseball ei kuitenkaan ole ollut poissa maastamme. Olipa Suomella Helsingin olympialaisten alla hetken aikaa jopa baseball-maajoukkue, joka 1951 vieraili Ruotsissa ja Tanskassa. Olympialaisten yhteydessä pelattiin 6.8.1952 näytösottelu Helsingin pallokentällä. Liekö lajin psykologis-taktiset hienoudet olleet liian vaikeita, vai mikä oli syynä, mutta baseball ei saanut vankempaa jalansijaa Suomessa. Toisaalta tarina kertoo, että 1990-luvulla Riihimäellä SM-sarjan otteluun ilmaantui eräs vanhus kehumaan, miten hän oli aikoinaan pelannut baseballia...

Suomen Baseball- ja Softball-liitto perustettiin 9.3.1981. Erkki Heikkilä oli perustanut 1980 Turkuun Bases BSC:n, joka pelaili ruotsalaisten divarijoukkueiden kanssa ystävyysotteluita. Helsingissä Katajanokan Haukat (Hawks) oli ottanut baseballin ohjelmaansa 1980. Aluksi nämä kaksi seuraa muodostivat SBSL:n, mutta jo ensimmäisen vuoden aikana syntyi Kerava Sluggers, japanilaisten Kintaro (Helsinki), Hämeenlinna Zebras BC. Myös Helsingin Pallotoverit otti softballin ohjelmaansa. 1981 Hawks pelasi Ruotsin III-divisioonassa ja Bases II-divisioonassa.

Baseballin SM-sarjaa on pelattu vuodesta 1981 lähtien, jolloin sen voitti Hawks. Aina 2000-luvun alkupuolelle asti sarjan laajuus on pysynyt suunnilleen samana ja kerrallaan sarjassa on ollut mukana noin viisi joukkuetta, jotka tosin ovat vaihdelleet paljonkin. Taloudellisen laman aikana myös baseball-joukkueisiin iski lama eikä 1992 sarjaa pelattu lainkaan. SM-sarjan historia jakaantuukin luonnollisesti kahteen toisistaan lähes riippumattomaan osaan - ennen ja jälkeen 1992. Kuvaavaa on, että 80-luvun joukkueista 2000-luvulle asti pelasi vain Puumat Helsingistä, joka onkin ollut mukana alusta alkaen - Hawks ja Helsingin Pallotoverit yhdistyivät syksyllä 1981 ja ottivat nimen Wranglers, joka 1982 vaihtoi nimekseen Puumat. Muutkin joukkueet ovat olleet pääkaupunkiseudulta joitakin lyhytaikaiseksi jääneitä poikkeuksia lukuunottamatta. Riihimäen Piraijat on ainoana joukkueena pystynyt viemään voittopokaalin Kehä III:n ulkopuolelle. Divisioonia ei ole kyetty SM-sarjan rinnalle toistaiseksi vielä muodostamaan.

Baseballin maajoukkue osallistui B-ryhmän EM-kisoihin 80-luvulla, minkä jälkeen laji on monessa maassa kasvanut huomattavasti. Tuolta ajalta on tilastoissa myös voitto Saksasta. 90-luvulla maajoukkue osallistui vain PM-kisoihin, joihin se aina erikseen kerättiin kasaan. Vuodesta 1998 lähtien maajoukkue on ollut pysyvämpi ja osallistunut jälleen myös EM-kisoihin.

Softballia pelattiin 80-luvulla suunnilleen baseballin laajuudessa. 90-luvulle tultaessa softball-harrastus kuitenkin hiipui. Softballin säännöllistä pelaamista on sen jälkeen muutaman kerran yritetty aloittaa, mutta siinä ei ole oikein onnistuttu.

Junioritoimintaa syntyi katastrofivuoden 1992 jälkeen. Monet nykyisistä joukkueista ja pelaajista ovatkin tuon ajan junnutyön hedelmää. Junnusarjoja ei kuitenkaan onnistuttu vakiinnuttamaan, vaan seurojen junnutoiminta päättyi viimeistään kasvatettavan junnujoukkueen pelaajien tullessa täysi-ikäisiksi. Vuonna 2002 aloitettiin uudelleen junioritoimintaa, jonka tavoitteena on muodostaa pysyvät baseball-sarjat eri ikäryhmille.

Major League Baseballin luettelosta löytyy ainoastaan yksi Suomessa syntyneeksi ilmoitettu pelaaja. John Michaelson syntyi 12.8.1893 Taivalkoskella ja syötti kaudella 1921 Chicago White Soxin joukkueessa kaksi ottelua (2.7 IP, 3 ER). Nykyisestä SM-sarjasta ensimmäisenä ammattimaiseksi pelaajaksi ulkomaille on päässyt Jukka-Pekka Kurvinen Ruotsiin vuonna 2004. College-tasolla Yhdysvalloissa on pelannut mm. Joni Listola ja Marcus Ouni.

Baseballin SM:

1981 Hawks
1982 Wranglers
1983 Puumat
1984 Puumat
1985 Kintaro
1986 EBSC
1987 Puumat
1988 Devils
1989 Devils
1990 Devils
1991 Puumat
1992 -
1993 Puumat
1994 Pirajat
1995 Puumat
1996 Athletics
1997 Athletics
1998 Athletics
1999 Puumat
2000 Athletics
2001 Athletics
2002 Icebreakers
2003 Expos
2004 Expos
2005 Expos
2006 Expos
2007 Expos
2008 Expos
2009 Expos
2010 Expos
2011 Expos
2012 Expos
2013 Expos
2014 Expos

Mestaruudet lkm:
12 Expos
9 Puumat
  (Hawks/Wranglers)
5 Athletics
3 Devils
1 Kintaro
1 EBSC
1 Piraijat
1 Icebreakers
Dokumentit
Erilaiset lehtiartikkelit
Tietoja vuosista 1940-1987
Tietoja 70-luvujen puuhasta
Tulokset kaudesta 1980
Tulokset kaudesta 1981
Tulokset kaudesta 1982
Tulokset kaudesta 1983
Tulokset kaudesta 1984
Tulokset kaudesta 1985
Tulokset kaudesta 1986
Tulokset kaudesta 1987
Yhteenveto kaudet 1987-2007
Suuret kiitokset Teemu Valtoselle
ja Tony Jonesille...