Baseballin Suomen Cup 2013
Julkaistu 2013-04-29 12:41:52

27.4. – 28.4.2013

Baseballin Suomen Cup pelattiin keväisessä auringonpaisteessa Suomen Turussa viime viikonloppuna.

Lauantaina kohtasivat Suomisarjan joukkueiden enemmistö ja Sunnuntaille paikalle saatiin SM-sarjan parhaimmisto esittämään taitojaan Turkulaisyleisölle.
Myöhäinen kevät aiheutti paineita kentän saamiseksi pelikuntoon, mutta viimein kevät saapui ja Turun kaupungin kentänhoidon avustuksella puitteet saatiin asialliseen kuntoon.

Kauden avaus tarjosi tiukkaakin vääntöä ja Lauantai päättyikin kolmen joukkueen tasapeliin otteluvoittojen perusteella. Joukkueiden pikaisen äänestyksen perusteella päädyttiin ratkaisuun jossa turnauksen isäntä Turku BlackSox jatkoi Sunnuntain otteluihin.

Lauantain voitot ja tappiot 6 ottelun jälkeen:

Turku BlackSox: 2-1 -jatkoon Sunnuntaille äänestyksellä
Helsinki Mets: 2-1
Lintuvaara XL5: 2-1
Lahti Pirates: 0-3

Sunnuntai alkoi Puumien ja Bulletsien yhdistetyn joukkueen ja Turun BlackSoxin kohtaamisella. Odotettu suuri tasoero SM-sarjalaisten ja BlackSoxin nuoren joukkueen välillä näytti hetkellisesti jo pienemmältä ensimmäisen vuoroparin lukemien ollessa vain 0-3 SM-sarjalaisille. Siitä eteenpäin tasoeron todellisuus tuli ilmi ja ottelu päättyi osin odotetusti 0-21.

Seuraava ottelu Espoo Expos – Tampere Tigers tarjosi jo tasaväkisempää taistelua ja Hallitseva mestari vei pelin 3-0.
Pronssiottelussa palattiin taas aamun tilanteeseen ja Tigers voitti Soxin 16-0. Lopputulemana hieman hillitymmät numerot ja Sox pääsi erittäin lähelle saada juoksija kotiinkin asti, joka tuntui jo osavoitolta.

Tasaisimman ottelun tarjosi viikonlopun finaali Puumat/Bullets – Expos joka 7 vuoroparin jälkeen oli tilanteessa 4-4. Ottelu ratkesikin EuroCup-tyyliseen kotiutuslyönti kilpailuun jossa Expos epäonnistui vuorollaan tuoda juoksuja kotiin, ja Bullets/Puumat lopetti ottelun tasoittavalla vuorollaan tuodulla juoksulla. Lopputulos 4-5 ja Bullets/Puumat oli viikonlopun mestari.

Sunnuntain järjestys:

1. Bullets/Puumat
2. Expos
3. Tigers
4. BlackSox

Kokonaisuudessaan viikonloppu oli menestys ja huikea elämys ainakin järjestäjäjoukkueen jäsenille ja palautteen perusteella kaikille muillekin. Runosmäen areena osoitti toimivuutensa myös SM tason joukkueiden pelikenttänä ja vain 5 palloa saatiin lyötyä lyhyen oikean takakentän aidan yli tielle asti. Yleisöäkin kävi seuraamassa tapahtumaa osa kutsuttuna - osa huomatessaan toimintaa kentällä. Kahvio ja infopiste palveli tässä yleisön tiedottamista tavalla jonka toivoisi yleistyvän muissakin baseball otteluissa ja turnauksissa. Lyöntihäkki syöttökoneineen oli paikalla koko viikonlopun ja jokunen yleisön edustajakin kävi kokeilemassa lyöntiä ja pelaajat pääsivät hiomaan svingiään pelien välissä.

Kausi 2013 ei olisi voinut miellyttävämpää aloitusta saada ja tuleva kausi näyttää erittäin hyvältä.

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille – tästä se kesä alkaa!

Riku Katajamäki
Turku Blacksox
Uutisarkisto: