Baseballmaajoukkue otti upean voiton Latviasta
Julkaistu 2014-07-31 09:23:41

Suomi on palannut voittokantaan baseballin C-sarjan EM-karsintaturnauksessa kukistamalla Latvian 14-4. Voittoa saatiin odottaa Euroopan tasolla lähes päivälleen kahdeksan vuotta.

Suomi toteutti onnistuneesti taktiikkaansa käyttää ottelussa neljää syöttäjää: Jesse Bové, Sebastian Nymark, Ville-Herman Saarman ja Olli Tolppanen. Ottelun suomalaistähdeksi nousi viimeisenä syöttäjänä voiton takuumiehenä kunnostautunut Tolppanen, jonka ohella sisällä onnistuivat erinomaisesti Sergio Fernandez ja Jukka Kurvinen.

– Oli märkää ja aina meidän puolustuksen aikana satoi vettä. Olosuhteet olivat haasteelliset. Taktiikka käyttää montaa syöttäjää tuotti tulosta, Ville-Herman Saarman iloitsi.

– Valmennus on mäyrälauman osalta huippuluokkaa. Kokemus ja nuoruuden innokkuus kohtaavat hyvänä pakettina. Kaikki pelaavat joukkueelle ja turnauksen kahden parhaan joukkoon on selkeä tavoite, Saarman jatkoi viitaten maajoukkueen uuteen lempinimeen ’badgers’ (mäyrät).

Latvialla oli ottelussa omat mahdollisuutensa, mutta Suomen puolustus kesti. Latvia sai ainoastaan yhden juoksun vuoroparia kohden.

Suomi avasi turnauksen 1-13-tappiolla Israelia vastaan tiistaina.

Suomi kohtaa alkulohkonsa päätösottelussa isäntämaan Slovenian torstaina klo 18 (paikallista aikaa klo 17).
Uutisarkisto: