Baseball-maajoukkue voitti Serbian EM-kisoissa Sloveniassa
Julkaistu 2016-07-26 23:23:44

Baseball: Suomi-Serbia 14-4

Suomen baseball-maajoukkue (Mäyrät) on voittanut Serbian EM-kisojen C-sarjan avausottelussa Sloveniassa.
Etukäteen ennakkosuosikkina pidetty Serbia johti ottelua vielä viiden vuoroparin jälkeen 3-4, mutta Suomi käänsi ottelun kahdella tehokkaalla hyökkäysvuorolla.
- Todella upea voitto Serbiasta ja koko joukkueen suoritus oli hieno. Näin isoa voittoa emme odottaneet, mutta henki oli hyvä ja peli lähti kulkemaan alusta asti, päävalmentaja Antti Kumpulainen kommentoi Ljubljanasta.

Suomen voiton avainpelaaja oli amerikansuomalainen 21-vuotias Timo Muro, joka debytoi maajoukkueessa syöttäjänä ja oli johtava pelaaja myös mailan varressa. Muro pelaa college-sarjaa Ursinus-yliopiston joukkueessa Pennsylvanian osavaltiossa.
- Maajoukkue pelasi todellakin joukkueena ja erittäin positiivisella asenteella. Oma pelini oli aika hyvää, mutta parannettavaakin jäi vielä, kaksi juoksua lyönyt ja tuonut Muro arvioi.
Uutisarkisto: