Norja voitti Suomen baseballin EM-kisoissa
Julkaistu 2016-07-28 23:50:49

Baseball: Suomi - Norja 3-10

Suomen baseball-maajoukkue (Mäyrät) kärsi miesten C-sarjan EM-turnauksen toisen tappionsa, kun Norja oli parempi lukemin 10-3.

Norjan sankari oli koko ottelun syöttänyt 19-vuotias Steffen Torgersen, joka esiintyi myös mailan varressa tehokkaasti.

- Norjan College-syöttäjä NCAA div 1 tasolta oli parasta turnauksessa tähän saakka nähtyä. Norja säästi ykköstykkinsä Suomea vastaan ja se kannatti. Nyt olemme kohdanneet jokaisen vastustajan parhaan syöttäjän ja tilanne on 1 voitto - 2 tappiota. Huomenna voitto ja kaikki on auki. Tiukka turnaus, päävalmentaja Antti Kumpulainen kommentoi.

Suomen paras oli Torgersenin tavoin college-sarjassa Yhdysvalloissa pelaava Timo Muro, joka löi kaksi juoksua home-runilla ja kavensi ottelun 6-3:een. Tämän jälkeen Suomen hyvät hyökkäykset eivät kuitenkaan päättyneet juoksuihin, ja lopussa Norja kaunisteli loppulukemia.

Toinen tappio ei vielä vienyt Suomelta mahdollisuuksia jopa turnauksen voittoon, sillä joukkueet ovat pelanneet ristiin, eikä yksikään maa ole ilman tappioita. Mikäli Mäyrät kaatavat isäntämaa Slovenian torstai-iltana, on perjantain peleissä katsomon puolella välipäivää viettävällä Suomella paljon jännitettävää.